Artikkeleita

  • Puheterapeutti on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut laillistettu ammattihenkilö, joka työskentelee erilaisten vuorovaikutuksen, syömisen, nielemisen, äänen, puheen, kielen ja kommunikaation häiriöiden parissa.

  • Laita styloglossus töihin!

  • Kinesioteippaus on pääasiassa faskian kautta kehoon vaikuttava sensorinen terapiamenetelmä, jota käytetään Suomessa laajasti muun muassa fysio- ja toimintaterapiassa. Viime vuosina menetelmää on sovellettu myös puheterapiassa osana asiakkaan oraalialueen sensomotorista kokonaiskuntoutusta. 

  • Opinnäytetyössäni (1991) tutkin neljän afaatikon puheen apraksian ilmentymiä. Afasiatyypin ja afasian vaikeusasteen määrittelemiseksi tutkittaville tehtiin WAB (Western Aphasic Battery) – testin silloinen suomen kielinen kokeiluversio.

Hillevi Hautala-Malmström

Olen valmistunut puheterapeutiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991 ja aloittanut työskentelyn yrittäjänä 1992, mistä lähtien olen toiminut mm. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen toteuttajana. Muita yhteistyötahoja ovat hyvinvointialueet, sairaanhoitopiirit ja vakuutusyhtiöt.

Olen aktiivisesti kouluttautunut työni ohella; kouluttautumistani ovat ohjanneet työni haasteet ja mielenkiinnon kohteet.