Kuka olen?

Olen työskennellyt puheterapeuttina jo opiskeluajoilta vuodesta 1989 lähtien. Valmistuin puheterapeutiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991. Työni on monipuolista ja olen saanut työskennellä niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin parissa yli 25 vuoden ajan.

Yksityisenä ammatinharjoittajana olen aloittanut jo vuonna 1992, nykyisin toimin Puheluotsi T:mi Hillevi Hautala-Malmström nimellä. Olen aktiivisesti kouluttautunut työni ohella; kouluttautumistani ovat ohjanneet työn haasteet ja mielenkiinnon kohteet.

Keväällä ja syksyllä 2009 osallistuin sosiaalishaptisen kommunikoinnin kuusipäiväiselle kurssille, joka antoi runsaasti ideoita ja välineitä mm. sokeiden monivammaisten lasten kielelliseen kuntoutukseen.

Puhe- ja syömismotoriset haasteet niin lapsilla kuin aikuisilla ovat olleet mielenkiinnon kohteinani koko työurani ajan. Ensimmäisellä Castillo-Moralesin suun ja kasvojen alueen sensomotoriseen (orofakiaalinen regulaatioterapia) terapiaan johdattelevalla kaksipäiväisellä kurssilla olin vuonna 1995. Sama teema jatkui pitkällä syventävällä kahden viikon kurssilla 2002 ja jatkokurssilla 2003.

Olen koko työurani ajan toiminut lukihäiriöiden tutkimuksen ja kuntoutuksen parissa. Teen lukitutkimuksia kaiken ikäisille koululaisille ja aikuisille. Tarvittaessa annan lausunnon lukihäiriöstä myös ylioppilastutkintoa varten.

Keväällä 2010 valmistuin voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi Palmeniasta Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta.