Verbaalinen apraksia afasian viitekehyksessä

Verbaalinen apraksia afasian viitekehyksessä (tiivistelmä)

Opinnäytetyössäni (1991) tutkin neljän afaatikon puheen apraksian ilmentymiä. Afasiatyypin ja afasian vaikeusasteen määrittelemiseksi tutkittaville tehtiin WAB (Western Aphasic Battery) – testin silloinen suomen kielinen kokeiluversio. Myös koehenkilöiden lurijalainen oireyhtymäanalyysiin perustuva afasiatyyppi arvioitiin. Puheen apraksiaa arvioin kirjallisuuden pohjalta laaditulla lomakkeistolla, jossa oraalimotoriikan lisäksi tarkastelin puheen tuottoa erilaisin toistamis- ja spontaanin puheen tehtävin. Puheen apraksian tehtävät videoitiin.

Koehenkilö 1: Anominen afasia (WAB) Afferentti motorinen afasia (Luria)
Koehenkilö 2: Anominen afasia (WAB) Afferentti motorinen afasia (Luria)
Koehenkilö 3: Brocan afasia (WAB) Efferentti motorinen afasia (Luria)
Koehenkilö 4: Brocan afasia (WAB) Efferentti motorinen afiasia (Luria)

Puheen foneettis-fonologisia virhetyyppejä tarkastellen arvioin puheen apraksian motorisia ilmentymiä. Laadullisesti toisistaan eroavia kahden apraksiatyypin olemassaoloa tarkastelin Kohnin (1984) puheen tuottamisen leksikkomallin mukaan. Tutkimustulokset tukevat oletusta verbaalisen apraksian motorisesta luonteesta ja antavat viitteitä laadullisesti toisistaan eroavista, mutta taustamekanismeiltaan osittain limittyvistä kahdesta apraksiatyypistä. Näistä käytän tässä kuvauksessa nimityksiä sujuva ja sujumaton apraksia.

Sujumattoman apraksian ominaisuuksia ovat puheen artikulatorisen ohjelmointitason virheet ja ne ovat luonteeltaan foneettisia. Niitä ovat mm. epänormaalit koartikulaatioilmiöt, hiljaiset artikulaatiot, suomen kieleen kuulumattomat piirteet ns. uudisfoneemit (äännevääristymät), fonotaksin vastaiset äänneyhdistelmät ja klusiilien jälkeinen aspiraatiotaipumus. Näiden yhteydessä esiintyi myös dysprosodiaa (puheen tavuttamista, tasaista painotusta ja artikulaation pidentämistä). Sujuvan apraksian puheen virheet heijastelevat puheen preartikulatorisen ohjelmointitason häiriötä, eivätkä em. foneettiset, artikulatoriset ilmiöt ole sille tyypillisiä.

Lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, että kieliopillinen ja artikulatorinen sujuvuus ovat toisistaan riippumattomia; ts. sujumattomat apraktikot tuottivat kieliopillisesti virheettömämpiä ja keskimääräiseltä lausepituudeltaan pidempiä lauseita kuin sujuvat apraktikot.

Viiveen merkitystä tutkin tavu- ja sanatoiston osioissa. Viiden sekunnin viiveellä ei ollut merkitsevää vaikutusta artikulaation sujuvuuteen.

Automatismien tuottaminen oli kaikille koehenkilöille helpompaa kuin puheen spontaani tuottaminen, mutta automatismitkaan eivät olleet artikulatorisesti helpompia kuin muut tehtävät.

Puheen apraksia ei ole yksiselitteisesti määritelty oirekokonaisuus, minkä vuoksi se on useissa afasian fonologian tutkimuksissa jäänyt huomiotta: tutkimukset ovat perustuneet laajaan foneemiseen analyysiin, jolloin paljon arvokasta tietoa on menetetty. Puheen apraksian tutkimus edellyttää foneettista lähestymistapaa, puheen auditiivisen ja visuaalisen tarkastelun lisäksi puheen akustista ja mahdollisesti elektromyografista tutkimista ja analyysia. Luonnollisesti puheen apraksian kaikenlaista tutkimusta tarvitaan lisää ja laajemmilla koehenkilöjoukoilla.

Lähteet:

Hautala-Malmström, Hillevi (1991):
Verbaalinen apraksia afasian viitekehyksessä, opinnäytetyö Helsingin yliopisto.

Kohn, S., E., (1984):
The nature of phonological disorder in conduction aphasia. Brain and Language 23, 97-115.

Luria, A., R., (1973):
The Working Brain. An Introduction to Neuropsychology. Penguin Books Ltd. Harmondsworth.